Pikaopas Pietariin

29.3.2018

Pietari, tuo mystinen miljoonakaupunki, jonne toivoisin nyt kaikkien lähtevän vähintään viikonlopuksi laajentamaan maailmankuvaansa. Pietari on maantieteellisesti lähellä ja kulttuurisesti vähän kauempana, ja juuri siksi se onkin niin kiinnostava. Pietari on vastakohtien kaupunki, jossa näkee samaan aikaan ruosteisia kiskobusseja ja marmorisia metroasemia. Kahviloissa juodaan turkishattu päässä venäläistä kuohuviiniä (hieman epäilyttävä konsepti btw), samalla kun kotitalojen ulkoseinät rapistuvat entisestään.

Vietin viikonlopun kaupungissa äitini kanssa. Matkakohde valikoitui alunperin lähinnä siksi, että lento- ja laivakammoiselle äidilleni matkavaihtoehdot ovat melko vähissä, mutta kaupunki on kiinnostanut muutenkin. Se on viime vuosina kuplinut pinnan alla ja eri matkalehdetkin ovat varovasti ylistäneet kaupunkia. Kaikki harvat Pietarissa käyneet suosittelevat sitä aina lähes kyyneleet silmissä, mutta siltikään en tiennyt kovin montaa, joilta kysellä neuvoja. Pietariin on toki vähän vaikeaa lähteä aivan ex tempore, sillä matkaan tarvitsee viisumin. Viisumin hankinta oli kuitenkin loppujen lopuksi superhelppoa ja sen minkä viisumissa maksaa, säästää miljoonakertaisesti perillä Pietarissa.

 

 

Viisumiprosessi on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: valitset matkatoimiston (joita yllätyksekseni on vielä olemassa), täytät sen sivuilla viisumihakemuksen, jonka jälkeen viet hakemuksen, kopion matkavakuutuksestasi (joka on pakollinen) ja passisi matkatoimistoon. He hoitavat siellä kaiken lopun ja lopuksi itse täytyy vain hakea passi paikasta. Itse hankimme viisumimme RussianExpertiltä, joka sijaitsee Töölössä ja jossa viisumit maksoivat noin 70 euroa kappale. Koko edellä kuvattuun “kamalaan viisumirumbaan” kului oikeasti noin viikko, josta noin tunti vaati aktiivista ajattelemista.

 

 

Pietariin matkasimme tietenkin VR:n Allegrolla, jolla matka kestää noin 3,5 tuntia, mutta menee yllättävän kivuttomasti. Aamukuuden junassa saimme melkein koko vaunun itsellemme ja siellä kelpasi hörppiä aamukahveja lumisia maisemia katsellessa. Maksoimme junamatkoista n. 70e per henkilö, mikä on mielestäni ihan kohtuuhintainen korvaus kyydistä. Vaihdoimme junassa muutaman kympin verran euroja rupliksi, mutta suosittelen muita tekemään tämän vasta paikan päällä. Junan vaihtokurssi oli kaupungin rahanvaihtopisteisiin verrattuna surkea.

 

 

Jos aikaisemmat matkakustannukset ovat kuulostaneet korkeilta, niin tästä lähtien matka on pelkkää juhlaa. Pietarissa nimittäin kaikki on aivan sikahalpaa. Yövyimme kaksi yötä Akyan Hotel St. Petersburgissa, joka oli i-ha-na. Se sijaitsi aivan pääkatu Nevsky Prospektin holleilla ja metroaseman vieressä. Hotellissa oli panostettu art nouveau-tyyliin ja huoneet olivatkin kattokruunuineen ja marmorilattioineen ihan superkauniita. Vähän ylempänä kuvatussa rappukäytävässä kelpasi kiivetä skumppa-aamiaiselle, joka kuului huoneen päätähuimaavaan hintaan (51€/2hlö/yö). Tällainen hinta ei kuitenkaan ole kaupungissa mikään poikkeus, vaan päinvastoin: hulppeimmankin kahden hengen huoneen saa helposti alle satasella! Rakastan halpaa luksusmatkailua (kukapa ei), ja Pietarissa opiskelijakin voi hetken elää unelmiensa high lifee.

 

 

Olin aikaisemmin käynyt Pietarissa ollessani 12-vuotias. Muistikuvat luokkaretkeltä olivat jo melko hämäriä, mutta muistelen, että kaikkialla piti syödä ällöttäviä kaalipiirakoita, eikä kukaan ymmärtänyt englantia. Kyseisestä reissusta oli siis yli kymmenen vuotta, mutta sitkeästi nuo edelliset fiilikset olivat iskostuneet jonnekin alitajuntaan, sillä huomasin tällä matkalla yllättyväni joka kerran, kun maistamani ruoka olikin hyvää ja englanniksi asioiminen onnistui lähes kaikkialla ongelmitta. Varmaan muillakin on Venäjästä ja Pietarista vastaavia ennakkoluuloja, mutta suosittelen ihan superlämpimästi lähtemään ja unohtamaan ne. Pietari oli kuin Pariisi, paitsi sata kertaa halvempi ja helpompi.

En tiedä meneekö tämä nyt liikaa halpuuden hehkuttamiseksi, mutta menköön. Sen verran innoissani koko reissun olin. Oli jotenkin ihan ylitsepääsemättömän ihanaa, että sen sijaan, että joutuisi miettimään aina, minkä tasoiseen ravintolaan menee, että pysyy about matkabudjetissa, Pietarissa pystyy etsimään vaikka Instagramista sen kaikkein hypetetyimmän ja hienoimman mestan, ja silti illallislasku kahdelta henkilöltä jää helposti alle viiteenkymppiin. Söimme aivan superhienoissa paikoissa, suosittelen esimerkiksi nykytaiteen museon Erartan ravintolaa, jossa kaikki jälkiruokalistan annokset on tehty kuvaamaan jotain museossa esillä olevaa taideteosta. Aivan överiupeita ja hinta alle vitosen per annos.

Ruoan lisäksi en juuri shoppaillut matkalta mitään. Vaatekokeiluni on edelleen käynnissä, enkä oikeasti myöskään tarvitse mitään juuri nyt. Pietarin suurimmasta kauppakeskuksesta Galeriasta löytyi kuitenkin oma lempparini Uniqlo, ja pitihän siellä käydä vähän hiplailemassa. Hetkellisesti teki mieli heittää kaikki periaatteet roskikseen ja ostaa kassit täyteen pellavaisia kauluspaitoja, mutta pysyin lujana. Ainoat ostokseni tein samaisen ostoskeskuksen Organic Shopissa, sillä Venäjällä luonnonkosmetiikkageimit ovat melkosen vahvoilla. Organic Shopin omat tuotteet maksoivat kalleimmillaan muutaman euron ja tavallisista supermarketeistakin löytää ihanan venäläisen Natura Siberican tuotteita ihan pilkkahinnalla. Muuten shoppailu Venäjällä ei välttämättä kannata, sillä siinä missä ruoka ja paikalliset tuotteet ovat usein hengästyttävän halpoja, tuontituotteilla on kansainvälisissä ketjukaupoissa niidenkin edestä hintaa.

 

 

Pietariin kannattaa siis ehdottomasti lähteä esimerkiksi luonnonkosmetiikkamatkalle, mutta ehkä vieläkin enemmän suosittelen taidematkan tekemistä. Pietarissa hienot museot eivät nimittäin hetkessä lopu. Itse kävimme ensimmäisenä päivänä jo mainitsemassani nykytaiteen museossa Erartassa. Viisikerroksinen museokompleksi oli melkoisen pakahduttava kokemus, taide oli omasta mielestäni jopa poikkeuksellisen synkkää ja surumielistä. Omaksi lempparikseni osoittautui vähän yllättävästi museon porraskäytävä, jossa oli esillä museon taiteilijoiden omakuvia. Niitä olisi katsonut vaikka tunteja. Erarta ei sijaitse ihan kaupungin keskustassa ja näin jälkiviisaana annan muille menijöille vain yhden vinkin: ottakaa taksi. Itse olen matkoilla juuri se tyyppi, jonka mielestä kaikkialle voi aina kävellä, mutta matkalla lähimmältä metroasemalta museolle meinasi vahvimmaltakin usko loppua. Lisäksi taksi keskustasta maksaa maksimissaan kolme euroa ja on ajallisesti noin kolme vuotta lyhyempi matka verrattuna julkisilla suhaamiseen (johtuen myös siitä, että pietarilaisten taksikuskien keskimääräinen ajonopeus kaupungissa on noin 110km/h).

Toisen matkapäivän pyhitimme legendaariselle Eremitaasille. Huh. Mistä sen kuvailemisen edes aloittaisi, paikka on syystäkin kaupungin the turistikohde. Eremitaasi on usemman jättimäisen palatsin kattava museokokonaisuus, johon myydään myös useamman päivän lippuja, sillä yhtenä päivänä ei voi juoksemallakaan nähdä kaikkea. Me vietimme museossa reilut neljä tuntia ja kerkesimme kiertää yhden kerroksen ennen kuin verensokerit ja energiat tipahtivat kriittiselle tasolle. Eremitaasi on, kuten sanottua, melkoinen paketti, joten kokemuksen syvällä rintaäänellä voin nyt jakaa seuraaville muutaman eloonjäämisvinkin:

1. Osta lippu etukäteen. Opiskelijat pääsevät Eremitaasiin aina ilmaiseksi (!), mutta muille suosittelen ennakkolipun ostoa. Nettilipun haltijoille on museoon nimittäin oma jonoton sisäänpääsy. Lippu maksaa muutaman euron enemmän kuin museon lipputiskillä, mutta sillä säästää hermoja ja jalkoja. Todellakin worth it siis.

 2. Ota kartta ja pidä siitä henkesi uhalla kiinni. Palatsit ovat supersokkeloisia ja täynnä käytäviä ja sivuhuoneita, joita et halua missata. Kartassa on myös värein merkattu salien ja huoneiden sisällöt. Jos Eremitaasille on vain yksi päivä aikaa, suosittelen kiertämään venäläisen taiteen osastot ja palace interiors-salit. Jos tykkäät Versaillesista tai edes Köpiksen Christiansborg Slotista, niin rakastat tätäkin. Ah, sitä kaikkea sametin ja kullan määrää, koko ajan vähän salaa itkettää.

 

 

Pietari oli siis kaikin puolin aivan överi kaupunki, parempaa sanaa en sille keksi. Aion vastaisuudessa pakottaa kaikki läheiseni sinne matkalle, sillä itseeni se teki ainakin melkoisen vaikutuksen. Pietari on erilainen, mutta helposti lähestyttävä. Sinne pääsee ekologisesti junalla ja kaupungissa julkinen on paitsi toimivaa, mutta myös aivan oma kokemuksensa. Olen kavereideni kyllästymiseen saakka jauhanut kaupungin metroasemista, mutta haloo,  jos asemien aulat ovat täynnä marmorisia pylväitä ja käsintehtyjä valaisimia ja metrolippuina toimivat erittäin Tylypahkamaiset kultaiset poletit, niin sietääkin hehkuttaa. Pietarissa elää herroiksi puolikkalla normaalilla viikonloppumatkabudjetilla. Itse aion palata kaupunkiin asap, mutta mieluusti seuraavan kerran kesäaikaan. Kaupungin jokirannat ja kanaalit näyttivät nimittäin siltä, että ovat kesäisin täydellisiä terassipaikkoja. Menin tällä matkalla myös hienojen ravintoloiden hintatasosta niin sekaisin, että unohdin syödä paikallisia blinejä. Tämäkin vääryys täytyy tulevaisuudessa korjata.

 

P.S.  Viidentoista vaatteen ihmiskoe on toistaiseksi tuntunut tosi helpolta. Ainoa töyssy tuli matkaan viime viikolla, kun huomasin matkan jälkeen unohtaneeni täydellisen valkoisen kauluspaitani tuonne Pietarilaiseen hotelliin. En ole normaalisti mikään unohtelija, joten sen lisäksi, että ihan uuden vaatteen unohtaminen harmitti, olin myös erittäin häpeissäni tapahtuneesta. Ajattelin jopa aluksi, etten kertoisi asiasta kellekään ja hankkisin vain kaikessa hiljaisuudessa uuden identtisen paidan, mutta päätin sitten kuitenkin, että avoimuus on tärkeä osa tätä testiä. Selvittelin hetken paidan palautusmahdollisuuksia, mutta koska hotellin työntekijät eivät suostuneet sitä lähettämään vedoten kalliisiin postimaksuihin ja vaikeisiin tullitoimenpiteisiin, ja koska halvin löytämäni yksityinen kuriiiripalvelu Pietarista Helsinkiin olisi maksanut enemmän kuin uusi paita ja vaatinut muutenkin kaikenlaista säätöä, valitsin säästää hermojani ja ostaa uuden. Oma turhautumiseni tämän tiimoilta oli ilmeisesti myös läheisilleni sen verran kamalaa katsottavaa, että äitini tarjoutui maksamaan uudesta paidasta puolet, kunhan vain lopettaisin siitä kriiseilyn.

 Muuten vaatepaasto on sujunut hämmästyttävän ongelmitta, en muista ahdistuneeni muuta kuin kerran aikaisemmin. Sekin tapahtui kokeilun aivan ensimmäisellä viikolla, jolloin lähdimme Minnin kanssa lauantai-iltana ulos. Jaksoin hetken vertailla omaa kauluspaitaani muiden megabeibe-asuihin, kunnes tajusin, etten ainakaan itse baarissa koskaan kerkeä sen pitempään miettimään muiden vaatteita, kun oman outfitin suomimiseen menee niin paljon aikaa. Päätin toivoa, että kanssabailaajat painivat tismalleen samojen ongelmien kanssa tai keskittyvät lauantai-iltana oleelliseen, ja painuin tiskille tilaamaan toisen Aperol Spritzin.

Edellinen Seuraava

Muita hyviä juttuja

2 kommenttia

  • Elina

    Hei ja anteeksi, ei liity postaukseen, mutta onkoha teillä mahdollisuutta jotenkin saada kirjoittajan nimi jo heti alkuun? Itse ainakin tykkään lukea postauksianne kunhan eka tiedän, että kuka siellä on tällä kertaa äänessä 😀 tuntuu vaan “työläältä” aina skrollata alas ja sit takas ylös.

    30.3.2018 at 01:10 vastaa
    • essi

      Hei! Hyvä idis, me selvitetään et salliinks meidän sivuston asetukset tollasta. Mut palataan asiaan!

      1.4.2018 at 18:08 vastaa

    Jätä meille kommentti