Niin äidit kuin tyttäret

14.6.2018

Mitä enemmän vuosia kartutan, sitä enemmän alan muistuttaa äitiäni. Nuorempana tämä oli ihan kammottava ajatus, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä ylpeämpi yhtäläisyyksistämme olen. Meillä molemmilla on todella tummanruskeat pikisilmät ja huomaan ensimmäisten naururyppyjeni ilmaantuvan juuri samoille kohdille, kuin äidillänikin niitä on.

Kiikutan kampaajalle äitini nuoruuskuvia ja toivon samanlaisia leikkauksia. Jos se sopi noin hyvin äidilleni, sopii se varmasti minullekin, sillä onhan meissä varsin paljon samaa näköä. Meillä on myös yllättävän samanlainen maku. En olisi nuorempana voinut  kuvitellakaan käyttäväni samoja vaatteita äitini kanssa, mutta nyt lainaan hänen kaapistaan jatkuvasti ja toimii tämä kyllä aika ahkerasti myös toiseenkin suuntaan. Kuola valuen katselen myös äitini nuoruuskuvia ja hänen vaatteitaan. Melkein mitään ei ole minulle asti säästynyt. Etkö muka tosissasi silloin aavistanut, että tuleva tyttäresi olisi ikionnellinen saadessaan käyttää tuota persikan väristä silkkipukua? Voisin jopa kuvitella käyttäväni äitini häämekkoa omissa häissäni, jos nyt tämä olisi joskus ajankohtaista. Valitettavasti sekin mekko on jo tuhoutunut, mikä on sääli.

 

 

Olen aina ollut todella läheinen oman äitini kanssa, mutta varttuessani on suhteemme muuttunut aivan erilaiseksi ystävyydeksi. Keskustelen äitini kanssa paljon tismalleen samoista asioista, joista keskustelen myös omien ystävieni kanssa. Saatamme monesti myös istua iltaa porukalla äitini ja ystävieni kanssa. En myöskään kaunistele, enkä piilottele äidiltäni enää mitään, toisin kuin nuorempana. Suhteemme on todella rehellinen.

Meillä on tapana viettää usein sunnuntai päivää (tuota kaikkien sinkkujen vihulaista) yhdessä. Perinteiseen sunnuntaitraditioon kuuluu kirpparikierros, jonka jälkeen kokoonnumme laittamaan ruokaa jommankumman luokse. Tunnustettakoon, että välillä saatan sunnuntaisin kärsiä pienestä dagen efteristä kohdatessamme, mutta onneksi äiti ei silmäpussejani säikähdä. Pyydän usein juuri silloin äitiäni kertomaan tarinoita siitä, mitä hän on ikäisenäni tehnyt saavuttaakseen tuon saman loisteliaan sunnuntaisen olotilan.

 

 

Äitini nuoruusvuodet kiinnostavat minua valtavasti, tosin niitä joutuu aina välillä vähän nyhtämään. Tarinoissa seikkailee upea nuori nainen, jota minä en koskaan tule tapaamaan, mutta jota ihailen kovasti ja jonka kanssa kuitenkin haluaisin löytää jonkun yhteyden. Vaikka siinähän hän istuu minua vastapäätä ja täyttää vesilasiani huomaamattani samalla kun kuuntelen hänen tarinointiaan. Sinäkin äiti olet ollut kaksikymmentäviisivuotias nuori nainen ja elänyt nuoruuttasi vieläpä tässä samassa kaupungissa, jossa minäkin elän nyt. Olet kävellyt samoja katuja, käynyt samoissa ravintoloissa ja pohtinut varmasti myös samoja kysymyksiä.

Vertaan usein päässäni puoliksi oman mielikuvitukseni värittämään nuorta äitiäni ja itseäni. Onkohan meissä paljon samaa? Tiedän jo valmiiksi olevani luonteeltani aivan erilainen kuin äitini. Mutta silti, olisimmekohan olleet ystäviä, jos olisimme kohdanneet Helsingissä silloin?

 

 

Olen aina rakastanut tarinoita. Kiitos äiti, kuin luit minulle niitä niin paljon, kun olin pieni. Olen melkein pakkomielteinen tarinoiden suhteen. Kaikella pitää olla tarina. Minulla ei ole yhtään tatuointia, mutta jos olisi, pitäisi sillä olla elämääkin suurempi tarina takanaan. Myös jokaisella käyttämälläni korulla on tarina. Pidän kaulassani aina tätä kultaista ketjua, jossa roikkuu kultainen laatta, johon on kaiverrettu äitini nimi. Isoäitini kaiversi nimilaatan hänelle lahjaksi aikoinaan työskennellessään kultasepänliikkeessä. Ripustin korun kaulaani muuttaessani yksin Helsinkiin ollessani vasta kuusitoistavuotias ja siinä se on riippunut siitä lähtien.

 

 

Äidin ja tyttären suhde on todella erityinen ja siinä on jotain mystistä. Vaikka napanuora katkeaakin, jää äidin ja tyttären välille erityislaatuinen ikuinen yhteys. Äitihän on tyttärelleen ensimmäinen malli naisena olemisesta. Itse ihailen omaa äitiäni valtavasti. Jos jonkun kylkiluusta minut on tehty, niin sinun äiti.

Tämän postauksen oli määrä valmistua äitienpäiväksi, mutta koska se sattui samalle päivälle kuin Flooran päivä, päätin jättää julkaisun suosiolla myöhemmäksi. Kyllähän äitejä voi ylistää ihan tavallisena torstainakin!

 

 

Edellinen Seuraava

1 kommentti

  • enna

    hei tää teksti oli i h a n a!! <3

    14.6.2018 at 17:27 vastaa
  • Jätä meille kommentti