Kurkuma ja kevät

10.3.2018

Saako jo sanoa, että on kevät? En tiedä, mutta viime viikkojen auringonpaiste ja kirkkaus ovat saanet minut hieman sekaisin. Väreistä nimittäin. Meidän kodissa tuoksuu nyt ihan kurkuma, paristakin eri syystä.

Sain ystävänpäivälahjaksi postitse Pariisin ystävältäni Inkalta inkiväärishottireseptin askarreltuna pieneen pahvilehtiseen, aw. Muistan kun entisen työpaikkani alakerrassa oli Jungle Juice Bar, josta ostin aina tupla inkivääri-shotin, kun tuntui että olen tulossa kipeäksi. Se auttoi aina. Myös tämä shottiresepti torjuu ja parantaa kevätflunssaa, sekä on samalla aikamoinen detox-paukku. Ja hei, Beyoncekin kuulemma vetää cayennepippuria aamuisin!

 

 

Inkan inkiväärishotti eli II

8dl vettä

nyrkin kokoinen pala inkivääriä

3 kanelitankoa

1 tl kurkumaa jauheena

1/2 cayennepippuria

+ sitruunoita

 

Kuori ja pilko inkivääri, lisää veteen.

Kiehauta, jätä pienellä lämmöllä hautumaan 10 min.

Lisää kaneli, kurkuma ja cayenne. Anna hautua toiset 10 min.

Anna jäähtyä.

Siivilöi neste lasipulloon ja säilytä jääkaapissa.

Itse sekoitan puolet sitruunasta puristettua mehua ja puolet tätä.

Nauti aamuisin. Santé!

 

 

 

Tiedän, että vihersmoothiet ehkä jakaa ihmiset kahtia, mut mulla on yksi vinkki niille ketkä niitä juo. Lisään nykyään lorauksen omenaviinietikkaa smoothieen. Omenaviinietikka muun muassa tappaa pöpöjä, taistelee yskää vastaan ja tukee vatsan toimintaa. Mietin tässä, että mikähän puutostila on, jos himoitsee etikkaa, tässä smoothiessakin rakastan sen makua. Joskus etikalla siivotessa alan himoitsemaan niin paljon etikkasipsejä, että on pakko juosta pyjamassa lähikauppaan hakemaan pussi.

 

 

Toinen hetki joka sai kurkuman tuoksun leijailemaan keittiössä oli, kun värjäsin nämä valkoiset pellavatyynyliinat. Olen tutustunut paljon kasvivärjäykseen lähiaikoina ja tehnyt erilaisia värjäystestejä. Näissä Annon pellavatyynyliinoissa oli tahra, jota en saanut sappisaippuallakaan pois, joten niiden oli aika vaihtaa väriä. Tummankeltainen energisöi valtavasti ja on muutenkin lempivärini just nyt.

Värjäystuloksesta tuli todella epätasainen, vaikka kuvassa se ei oikein näy. Olen vielä amatööri tässä, enkä ole varma mistä epäonnistuminen johtui. Epäilen, että kattila oli liian pieni, joten en pystynyt sekoittamaan kangasta väriliemessä tarpeeksi tehokkaasti. Tärkeää kasviväreillä värjäämisessä onkin kankaan purettaminen. Etenkin kurkuman väri ei tartu kankaaseen oikein ollenkaan ilman hyvää puretusta. Puretus tarkoittaa kankaan valmistamista värjäykseen, jotta väri tarttuisi eli ”pureutuisi” langan kuituihin. Voisinkin kirjoittaa lisää kasvivärjäyksestä postauksen muodossa, jos se kiinnostaa!

 

 

Nää tyynyt tuo just tarpeeksi väriä meidän makuuhuoneeseen yhdessä mun puolison Jenkeistä roudaaman Pendletonin huovan kanssa. Kevät on täällä, pysykää terveinä!

 

Edellinen Seuraava

Muita hyviä juttuja

3 kommenttia

  • Anniina

    Siis ihana toi keltainen sävy noissa tyynyliinoissa!! Saisiko ohjetta? Kiinnostaa kokeilla!

    10.3.2018 at 16:59 vastaa
    • aino

      Sävystä tuli kyl tosi intensiivinen! Laitan myöhemmin postauksen jossa tarkemmat ohjeet ja pari muuta väriä 🙂

      10.3.2018 at 17:43 vastaa
  • Noora

    Ehdottomasti kiinnostaa värjäysvinkit ja tuo puretusta! Ite oon värjännyt lähinnä sipulinkuorilla mutta kankaasta tuli aika haaleanvärinen..! 😀 Kiva olis kokeilla kyllä punajuurta, mustikkaa ja tuota kurkumaa kans!

    25.3.2018 at 14:15 vastaa
  • Jätä meille kommentti