Inspiroivat naiset ympärillämme: lavarunoilija Veera Ojola

13.5.2018

Haastattelin ensimmäisenä tähän uuteen juttusarjaamme hyvää ystävääni Veera Ojolaa. Hän on yksi minua eniten inspiroivista ihmisistä ja ihailen suuresti hänen älykkyyttään ja nokkeluuttaan ja sitä voimaa ja herkkyyttä, jota hänessä on. Veera on lavarunouden uusi tulokas ja hänellä on maaginen kyky pukea sanoiksi sellaisia tunteita, joita en itse osaa edes ajatella ääneen. Koko lavarunoskene on monille varmasti vielä aika uusi ja vieras asia, joten päätin kysellä häneltä vähän lisää.

Millainen on moderni runotyttö?

On kai niitä olemassa, jos joku kertoo sellainen olevansa. Moderni runotyttö voi siis olla kuka vain ja millainen henkilö tahansa. Koen jaottelun sukupuolen mukaan vähän old schooliksi. Tykkään mieluummin puhua ihan vaan runoilijoista.

Aloitit esiintymisen noin vuosi sitten. Mistä tämä kaikki alkoi?

Haaveilin pitkään omien tekstien esittämisestä. Vaati kuitenkin vuosien keräilyä, ennen kun kuin uskalsin nousta lavalle oman tekstin kanssa. Mulle tärkeä päätös oli kirjoittamisen opiskelun aloittaminen. Koulussa sain kannustavan yhteisön ja kirjoittamisesta tuli säännöllisempää. Osallistuin viime kesänä Poetry Slameihin ja open mic -iltoihin. Sain niistä todella paljon ihan uudenlaista itseluottamusta. Pian aloin saada Helsinki Poetry Connectionin kautta myös keikkaa. Väsättiin mun ystävän, Ümit Bedretinin kanssa myös musiikkia ja runoa yhdistävä esitys Runokuu-festivaaleille. Ollaan työskennelty aktiivisesti yhdessä myös sen jälkeen ja ollaan saatu varsin mukavasti keikkaa. Kaikki on tapahtunut tosi nopeasti. Vielä vuosi sitten en edes osannut ajatella, että esiinnyn nyt näin aktiivisesti ja suunnittelen taiteilijan uraa.

Nuorten naisten tarinat ovat nyt tärkeitä. Mistä sun tarinat kertoo ja mitä haluat sanoa sun teksteillä?

Nuorten naisten tarinat on ehdottoman tärkeitä ja ennen kaikkea feminiinin arvostuksen kasvattaminen kaikkialla yhteiskunnassa. Kirjallisuuden piirissä feminiini on edelleen aliedustettu. Haluan tuoda tekemässäni taiteessa esille feminiinisyyttä ja luoda sille tarttumapintaa, tehdä siitä samaistuttavampaa kaikille sukupuolille. Se on mulle todella tärkeä päämäärä. Teksti on onnistunut silloin, kun kuulija tavoittaa sen kautta jonkin oman ajatuksen, tuntemuksen tai muiston.

Miten kirjoitat ja mitä teet, kun iskee blokki?

Suurin osa kirjoittamisesta tapahtuu muulloin kuin fyysisesti kirjoittaessa. Itse näppäimistön näpyttäminen on ehkä 20% koko työstä. Suurimman osan kirjoittamisesta teen kävellen, silloin asiat rullaa mielessä. Laitan sanoja ja lauseita muistiin puhelimen muistioon tai sanelimeen. Sitten kirjoitan ajatukset ylös koneelle mahdollisimman tuoreeltaan. Kirjoittaminen on syklistä ja pyörivää liikettä. Pyörteet ovat käynnissä yhtä aikaa päällekkäin ja lomittain kaiken aikaa. Tavallaan ei ole hetkeä, jolloin luova prosessi ei olisi käynnissä.

Kun tuntuu siltä, että iskee blokki, niin luultavasti se ei ole ole mikään blokki, vaan sitä on vaan istahtanut näppäimistön äärelle vähän väärään aikaan prosessia. Blokkeja estää parhaiten lukeminen. Itselleni toimii myös kävely ja suihku. Tärkeää on pitää kehoa liikkeessä ja tehdä jotain mistä nauttii. Kaikenlainen puuhastelu on hyväksi todettu keino ajatella. Pääasia on, että ei vain istu paikallaan. Mieli on kaikkialla kehossa ja kehon pitää kyetä hellittämään, jotta mieli voi liikkua vapaasti.

Miten liiasta kriittisyydestä pääsee eroon?

 Kriittisyys on ihan hyvä juttu. Omalle työlleen pitääkin olla kriittinen, jotta siitä tulee mahdollisimman hyvä. Oleellista on se, että et voi olla kriittinen ja luova yhtä aikaa. Paras opetus on ollut selkeästi erottaa nämä vaiheet toisistaan. Moni on varmasti kuullut tajunnanvirtatekniikasta, jolloin kirjoitetaan mitä mieleen juolahtaa estämättä mitään. Kun raakamatskua on tarpeeksi, otetaan kriitikkokiikarit ja aloitetaan editoiminen. Näitä vaiheita voi toistaa niin monta kertaa kun kuin on tarpeen. Jos haluaa olla hyvä kirjoittaja, pitää kirjoittaa tosi paljon paskaa tekstiä. Sieltä sitten poimitaan ne jyväset akanoista. Jyvä voi olla yksi ainokainen lause kahden sivun tekstissä. Yritän aina pitää sen mielessä, kun epätoivo iskee.

Lavarunoskene voi paremmin kuin koskaan. Kuinka paljon se voi kasvaa? Olisko spoken wordille tilaa suurilla festareilla?

On ollut ihanaa nähdä, miten uusi yleisö löytää lavarunouden äärelle. Olen osa sitä uutta yleisöä itsekin vasta alle vuoden näitä juttuja tehneenä. Spoken wordilla on varmasti tilausta myös isommille festareille. Esimerkiksi Ruisrockissa onkin ollut HPC:n runoilijoita keikkailemassa ja tänä vuonna taitaa lähteä taas uusi porukka esiintymään.

Millainen on Helsingin runoskene ja miten siihen pääse mukaan?

Helsingin lavarunoskenen aktiivisin toimija on Helsinkin Poetry Connection, joka järjestää paljon tapahtumia ympäri vuoden. Minulle HPC:n tapahtumien avoimmuus ja kannustavuus on ollut oman tekemisen kannalta käänteentekevää ja tiedän, etten ole ainoa. Ineen pääsee osallistumalla tapahtumiin. Esimerkiksi open mic -iltoja on runsaasti ja ensikertalaisia kannustetaan aina. Open micin hienous on juuri siinä, että kuka tahansa voi tulla ja esittää mitä tahansa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla tai käydä ainakin kuuntelemassa.

Ketä ihailet ja miksi?

 Mulla ei ole oikein koskaan ollut mitään idoleita. Ensimmäiseksi nyt tuli mieleen Siri Hustvedtin älykkyys ja hänen kykynsä kirjoittaa tieteestä ja taiteesta yleistajuisesti. Uusin suosikkini on Clarice Lispector, jolta luin juuri kirjan Lähellä villiä sydäntä. Eikä saa unohtaa Wirigina Woolfia, joka lohduttaa aina. Samoin Sirkka Turkan runot.

Elämänohje tai neuvo?

Tällä self helpin aikakaudella yritän pitää mielessä, että hyvä olo ei löydy itsen sisältä, vaan ympäröivistä ihmisistä. Ympäröivät ihmiset tekevät omasta minästä todellisen.

Mitä sulta löytyy aina jääkaapista?

 Lonkeroa ja puolukkahilloa.

Kuvat: Karoliina Kasurinen

Style: allekirjoittanut

 

Jaa:
Edellinen Seuraava

Muita hyviä juttuja

Jätä meille kommentti