Asioita Japanista

27.5.2018

Kauan suunniteltu ja paljon puhuttu reissumme Japaniin oli juuri niin upea ja överi kuin odotinkin. Puolentoista viikon aikana suhailimme luotijuna shinkansenilla Tokiosta Kiotoon, Naraan, Osakan seudulle ja lopuksi vielä takaisin Tokioon. Matkaa on vaikea koittaa tiivistää sanoiksi tai postaukseksi, mutta koska olen henkeen ja vereen listaihminen (joka tekee listoja myös esimerkiksi muista tarvittavista listoista), tuntuu tässäkin tapauksessa se luonnolliselta tavalta käsitellä asiaa. Mainitsimme Minnin kanssa useasti aikaisemmin, kuinka tarkasti ja moneen kertaan olemme lukeneet ja selanneet läpi Mia Kankimäen ihanan ihanan romaanin Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin  ja tämän samaisen kirjan ja etenkin sen nimen inspiroimana tahtoisin nyt jakaa teille muutamia asioita Japanista.

 

 

Asioita joihin rakastuin palavasti heti ensisilmäyksellä:

– Juoma-automaatit. Tarkemmin ajateltuna juoma-automaatit eivät edes ole mitenkään erityisiä, sillä löytyyhän kaiken maailman Lavazza-kahvimasiinoita ties mistä toimistoista ja auloista. Mutta jokin japanilaisissa versioissa oli ihanaa ja ihmeellistä, ehkä se oli automaattien käsittämätön määrä (jokaisessa kadunkulmassa ja jopa kerrostalojen rappukäytävissä) tai niiden sisältämät jännittävät tuotteet (Minni osti ainakin kymmenen kertaa jotain paahdetusta riisistä tehtyä teetä, itse valitsin yleensä kylmistä kahveista hauskimman näköisen).

Kahvikulttuuri. Menee ehkä vähän samaan edellisen kanssa, mutta intohimoisena jääkahvi-ihmisenä musta oli sairaan ihanaa, et kaikki minikokoisimmatkin kiskat myivät pienissä pakastealtaissa jääpalamukeja, joihin ostettiin kassalta espresso. Missään ei ollut itsestään selvää juoda kahvia kuumana ja usein kaikki muutkin juomat, kuten matchat, muut teet tai kirsikankukkajuomat sai nauttia hampaita vihlovan jääkylminä, ah! Saattoi tietty johtua myös siitä, että kaikkialla oli ainakin 30 astetta lämmintä ja ilmankosteus miljoona. Ei siinä mitään kuumaa pystyisikään juomaan.

-Japanilainen majatalo eli ryokan. Huh, kiistatta koko reissun ihanimman vuorokauden vietimme jossain Osakan maaseudulla perinteisessä japanilaisessa majatalossa. Olimme ennen perille pääsyä raahanneet koko päivän matkalaukkujamme (tässä vaiheessa jo ainakin 15 kg/kpl) kaatosateessa Kiotosta asti ja huumori meinasi hiljalleen loppua. Majatalon pihalla meitä kuitenkin odotti ainakin kymmenhenkinen vastaanottokomitea, josta kolmen ihmisen tehtävä oli ainoastaan huolehtia sateenvarjoistamme sillä välin kun muut keskittyivät tohveleiden ojentamiseen, huoneemme näyttämiseen, teen kaatamiseen ja matkalaukkujemme kuivaamiseen (jep). Oma tatamilattiainen huoneemme oli täydellisen perinteisen japanilaisen puutarhan vieressä. Huoneeseemme tarjoiltiin 11 ruokalajin illallinen, jonka jälkeen pääsimme vielä lillumaan majatalon omaan kuumaan lähteeseen eli onseniin. Aamulla olimme niin zen, että heräsimme seitsemältä ihan vain käyskentelemään ja mietiskelemään hetkeksi puutarhaan ennen aamiaista. Olen ihan varma, että tuollainen päiväohjelma on pitkän iän ja sensei-viisauden salaisuus, ainakin itsellä oli puiset sandaalit jalassa ja yukata päällä ihan älyttömän levännyt ja kaikkivoipa olo.

-Purikura-automaatit. Eli just ne japanilaiset kuva-automaatit, joissa pointtina on kuvien ottamisen jälkeen muokata itselleen heleä ja täydellinen iso ja jättimäiset kirkkaat silmät. Näissä käyminen kävi yllättäen myös urheilusta, sillä (ehkä sen takia, että itsensä muokkaamiseen helposti käyttäisi ikuisuuksia) automaateissa pyöri koko ajan kuumottavasti aika ja jos et ollut puolessa minuutissa saanut valittua kuvillesi oikean väristä taustaa tai hauskaa tekstiä, niin kone teki päätökset puolestasi. Onneksi meillä oli valtavassa purikuraluolassa mukana japanilainen ystäväni Haruka, joka päättäväisesti ohjasi meidät sekoilevat ja hikoilevat turistit läpi erilaisten automaattien. Tulokseksi saimme kaksi käsittämättömän upeaa kuva-arkkia, joille olemme nauraneet päiväkausia. Mikä ihana sekopäinen asia.

 

 

Asioita joita söin ja join ja jotka olivat ensin vähän outoja mutta myöhemmin tosi hyviä:

-Shochu ja umeshu. Shochu on japanilaista tislattua, esimerkiksi bataatista tehtyä viinaa, umeshu taas japaninaprikooseista valmistettua likööriä (jota kutsutaan myös luumuviiniksi). Molemmat edellä mainitut ovat lähtökohtaisesti melko vahvaa kamaa, mutta harvemmin joimme niitä sellaisenaan. Paras maistamani kombo oli joko shochu kirpeän appelsiinin kanssa tai vähän lonkeromainen greippi-shochu. Umeshu oli omasta mielestäni parasta jääkylmänä (yllätys), jolloin se tarjoiltiin raakana yhden ison jääpallon kanssa. Minni joi oman umeshunsa (ja viskinsä) aina paikalliseen tapaan vedellä lantrattuna, mutta musta se oli ajatuksenakin niin hirveä, että jätin väliin.

-Matchan makuiset asiat. Aika perus japanijuttu, joita myös täällä lännessä kasvavissa määrin on saatavilla. Vähän ehkä luotaantyöntävä tai vaikea maku aluksi, mut esimerkiks jätskissä ihan best, kun ei oo liian makea. En syönyt tai juonut mitään kamalan villiä matcha-asiaa, mut siis kaikkea matchasipulista matchakatkarapuihin kyllä löytyi.

-Pikkelöidyt asiat. En ole aikaisemmin ollut mitenkään etikkaisten asioiden ystävä ja olen lapsesta asti aktiivisesti vihannut esimerkiksi suolakurkkuja, mut ilmeisesti mun makuaisti adaptoitui niin hyvin paikalliseen menoon, että paluumatkalla Naritan lentokentällä meinasin ostaa laukun täyteen tsukemonoa eli kylmässä säilytettäviä pikkeleitä ja toivoa niiden säilyvän kotiin asti. Jätin sitten lopulta väliin, edellinen ruokamyrkytys on vielä vähän liian tuoreena muistissa. Nyt kotona aion kuitenkin ruveta hulluksi pikkelöijämuijaksi ja pistää kurkut ja kaalit muhimaan.

 

 

Asioita joita en voinut ymmärtää ja jotka myöhemmin kävivät vähän ärsyttämään:

-Japanilainen jätehuolto. Nyt jälkikäteen ehkä vähän huvittava asia, mutta argh miten turhauttavaa tämä reissussa olikaan. Japanilaiset kaupungit olivat poikkeuksetta supersiistejä, mutta roskiksia niissä kummasti ei ole missään. Ilmeisesti paikallisilla on tapana kantaa päivän aikana syntyvät roskat pussissa tai laukussa himaan, jossa ne voi sitten lajitella. Turistina ja etenkin jätskinsyöjänä vähän ärsytti kantaa tahmaavia roskia mukana, joten suosittelen varautumaan japanilaiseen kaupunkipäivään ylimääräisellä muovipussilla tai vaikka Marimekon Unikkohuivilla, johon Minni roskiamme juhlallisesti välillä kääri.

-Ihmisten tuijotus. Vähän ristiriitainen asia, mutta koska epämukavuusalueella käytiin, niin listalle päätyi. En tiedä tarkalleen miksi, mutta herätin erityisesti julkisissa kulkuneuvoissa jostain syystä paikallisien huomion. Päättelimme jossain vaiheessa Minnin kanssa tuijottelijoiden osoittelevan ja ihmettelevän oranssia tukkaani. Asiaa ei suoranaisesti myöskään auttanut se, että olen noin 175 cm pitkä ja ihonväriltäni kalmankalpea. Minni rupesikin kutsumaan mua suosiostani johtuen Tulitukaksi, mikä oli tavallaan ihan hauskaa, mutta aiheutti myös ihan hirveät hiustenpesupaineet.

 

 

 

Hirveästi kerkesimme tekemään reissulla, mutta emme ihan kaikkea. Emme ikinä kerenneet karaokehuoneeseen tai mini shiba -koirakahvilaan (joista Minni ei ollut ihan niin innoissaan kuin hänen koirahullu matkaseuransa, jonka käytetyin japaninkielinen sana koko reissussa oli inu). Olen nyt päättänyt ottaa seuraavaksi japaniaiheiseksi pakkomielteekseni Hokkaidōn saaren, jossa lumikinokset kasvavat talvisin kymmenmetrisiksi ja jossa kesällä maa on laventeleista liila. Sinne on päästävä.

Jaa:
Edellinen Seuraava

Muita hyviä juttuja

Jätä meille kommentti